Ne tekee jotka osaa
Heti kun auto oli saatu kotiin ajettua, piti aloittaa tuunaustoimenpiteet. Alla olleet orggis 16″ vanteet saksankitkoilla eivät olleet ihan sitä millä kehtaa kylillä esiintyä. Onneksi varastosta löytyivät vielä TT:stä ja Leonista jääneet 18-tuumaiset A8:n ”parabolit”.
Madallustahan se sitten seuraavaksi huutaa…
Kesä ei ole ollut erityisen lämmin, mutta työmatka helteiseen Kiinaan pehmitti Heikin pään, avo piti taas saada. Vanhasta TT:stä jäi hyvät muistot avoilusta, joten ei muuta kuin Nettiauto yms. foorumit selailuun. Hommaa hiukan hankaloitti kun piti samalla päästä eroon keltaisesta RS Octaviasta, joka ei ollut osoittautunut erityisen kaupalliseksi.
Alunperin kiikarissa oli VW Eos, mutta tarjonta Suomessa oli aika heikkoa. Takapenkki autoon tarvittiin, sen oli perhe asettanut vaatimukseksi. Golfitkin katsottiin läpi, mutta lopulta katse kiinnittyi A4 Cabrioletteihin. Kun vielä löytyi firma, joka oli halukas ottamaan Ocun vaihdossa, oli kaupat solmittava.
Audi on 2004 vuosimallia, S-line 1.8T automaatti, varustelu aikalailla muutenkin kohdallaan. Navi löytyy, samoin parkkitutkat edestä ja takaa. Kilometrejä takana on toki jo 200 tuhatta, mutta sehän on ”jumalmoottorille” vasta sisäänajo 😉
Maalipinnassa on vähän sanomista mutta pärjännee tämän kesän ja jotain muutakin pientä, mutta tämä loppukesä 2012 nyt vaan naatiskellaan, teknisesti auto kyllä pelaa täysin.
Kuvat kertokoon puolestaan…
Pitkästä aikaa uutta projektia pukkaa. Tällä kertaa sitten hiukan massiivisempaa! Pekka päätti vuosi sitten alkaa hoitaa perintötilaamme ja sen jälkeen on sitten laitettu kalustoa uusiksi isolla kädellä ja nyt pistetään sitten hallikin uusiksi.
Ei nyt ihan sataa vuotta, mutta ei paljon puutukaan, palvellut vanha suuli saa väistyä, ja tilalle nousee moderni halli niin maanviljelyksen kuin autoharrastuksenkin palvelukseen. Tiilet on jo katolta heitelty alas (alla vanha pärekatto) ja kohta tulee isot koneet pistämään suuli matalaksi.
Superbin tullessa taloon oli siinä alla kohtuulliset (lue: ei loppuun ajetut) VikingContact vitoset, mutta yksi niistä oli rikki niin, että ei korjaamaan pysty. Myydään siis 3 kpl n. 5-6mm pinnalla varustettuja 225/45-17 kitkoja tai vastaavasti ostetaan yksi about samankuntoinen.
Viime viikolla kaivoin varaston syövereistä TT:stä jääneet vanteet. Niille oli jäänyt käyttökelpoiset nastarenkaat ja piti ne siirrellä Superbin vanteille. Alla muutama kuva Paraboleista. Yllättävästi keskimerkeistä muutama on hapettunut aika pahasti, muuten vanteet tuntuvat olevan vielä OK kunnossa. Myyntiin vai johonkin projektiin alle?
ffp cupin kolmas ja neljäs osakilpailu käytiin viime viikonloppuna Alastarolla Audiclubin ratapäivän yhteydessä. Keltainen kiituri oli alusta asti selvästi hitaampi kuin aiemmin niin tasaväkiset kilpakumppanit Haapala ja Matikainen. Kierrosajoissa jäätiin muutama sekunti. Sinänsä ajossa mitään kummallista ei huomannut, kierrosajat vain eivät olleet sitä mitä piti. Jossain kohtaa tarkastin tulpat ja kakkospytyn tulppa oli selvästi mustempi kuin muut. Jotain häikkää siis sieltä oli odoteltavissa. Moottori myös alkoi huohottaa aina vain enemmän päivän mittaa ja jälkimmäisen finaalin aikana tuli ohjaamoon välillä niin paljon palaneen öljyn käryä, että silmiä kirveli.
Tänään oli tarkoitus mitata puristuspaineita, oli epäily männänrengasvauriosta. Kuten arvattiin, kakkospytyssä ei kauheasti paineita löytynyt. Ei sitten muuta kuin purkamaan, ja alkoihan sieltä männänrenkaan palasia ja vähän muutakin löytyä, imusarjasta asti…
Nyt pitäisi sitten löytää jostain mäntä tai mäntäsarja ja renkaat. 20-millinen tappi, tapin keskeltä lakeen 30 milliä. Ja sylinterin halkaisija siis 82,5 milliä.
Superbista uuppui kärrynvetolaitteet ja ffp cupin seuraavat osakilpailut lähestyivät uhkaavaa vauhtia. Superbilla saa vetää 1800 kiloista kärryä, joten siitä saa helposti ”huoltoauton” harrasteluokkaan, kakkista voi vetää huoletta ihan jarrullisella kärryllä.
Jälleen eBaystä löytyi koukkukauppias ja näin Saksasta lähti matkaan Westfalian irroitettava koukku ja Superbiin sopiva johtosarja.
Ensin itse koukun asennus. Hommahan lähtee siitä, että puskuri pitää saada irti. Homma kannattaa hoitaa nosturilla.
Takavalojen takaa löytyy puskurin kiinnikkeitä, siispä takavalot ekana irti. Tulppien takaa löytyy valojen kaksi kiinnitysruuvia, sitten vain valot irti. Johdot irtoavat helpoiten korin läpi menevän tulpan takaa löytyvästä liittimestä.
Takavalojen takaa löytyy molemmin puolin kolme muovitappia ja 10mm mutterit. Sitten alta neljä torxia ja sisälokareista saman verran lisää molemmin puolin. Eniten piilossa on ylin, joka on sisälokarin takana. Tämän jälkeen vain puskuria varovasti irrottamaan, samalla muistaen kilven valoille menevät johdot ja parkkitutkan johtosarja.
Puskuripalkki irti, sitä ei enää tarvita. Alta paljastuvat pinnat on syytä ruostesuojata, tästä muistutetaan oikein asennusohjeissakin. Kuvassa näkyy myös alas laskettu pakoputki ja lämpösuojapellit. Pakoputken takimmaiset kiinnikkeet siis irti ja lämpösuojapelleistä molemmin puolin kaksi kiinnitystä auki.
Pakoputki ja lämpösuojapellit laskettiin alas, koska niiden takaa, teippien alta löytyy läpiviennit runkopalkkien sisään.
Sitten puskuripalkki pultaten kiinni asennusohjeen mukaisesti. Tämän jälkeen voikin taas kiinnittää lämpösuojapellit ja pakoputken.
Takapuskurista joutui myös poistamaan palasen. Tämän ”luukun” kautta irroitettava koukku laitetaan paikalleen ja pistoke lasketaan alas. Pala oli onneksi helppo leikata, kun puskusin sisäpinnassa näkyy muottisauma, jota pitkin leikata. Jos autossa olisi ollut alkuperäinen koukku, siitä puuttuisi siis samanlainen pala.
Johtosarjan asentaminen alkaa verhoilujen purkamisella. Näin uudessa autossa on CAN-väyläohjatut valot ja lisäksi ESP-järjestelmä, joka haluaa tietää milloin autossa on kärry kiinni. Siksi johtosarja pitää kytkeä aina kojetaululle asti. Tietää siis reilusti purkuhommia. Itse koukun asentaminen olikin pikku juttu itse sähköjen kytkemiseen verrattuna.
Takaluukusta poistettiin lattiaverhoilun lisäksi takaverhoilu ja vasen kylkiverhoilu. Kylkiverhoilun sai irti kun poisti ensin C-pilarin ylemman verhoilun, joka lähti vain määrätietoisesti kiskomalla. Itse kuvassa näkyvä harmaa verhoilu oli kiinni muutamalla ruuvilla yläreunasta, takareunan kassikoukun takaa ja kolmen pienemmän kiinnityskoukun avulla. Nämä viimeksi mainitut irtoavat kun ensin varovasti kampeaa irti suht. hyvin naamioidun suojakannen.
Pistokkeelle johdot kannattaa vetää saman läpiviennin kautta kuin kilpivalot jo menevät. Keskimmäinen isompi ”uloke” vain poikki ja johdot liukkarin avulla läpi. Itse pistokkeen kytkentä menee helposti ohjeen mukaisesti. Tässä on 13-napainen liitin ns. varmuuden vuoksi. Mukana tuli adapteir perinteiseen 7-napaiseen kärryliittimeen.
Takaluukussa johtoja vedettiin mukaillen auton omaa johtosarjaa. Johtosarja on ”geneerinen” ja siinä on ainakin metrin verran liikaa pituutta. Ylimääräiset saatiin sullottua nätisti akun pohjan alle. CAN-boksi löytyi sopivat reijät valmiina. Boksin reikiä joutui hiukan viilaamaan ”pitkiksi”. Asennusohjeen mukaisesti C-pilarin yläreunasta varastettiin signaali lisäjarruvaloilta. Ohjeissa käytettiin ryöstäjää, mutta itse tinasin johdon.
Loppuasennuksesta on huonosti kuvia. Ohjaamon puolelta verhoilut lähtevät pääosin voimaa käyttäen. B-pilarista ensin ylempi verhoilu irti, jotta saa alemman. Ilmasuuttimen kanssa kannattaa olla varovainen. Tutuilla metallisilla klipsuilla ovat helmaverhoilut pääosin kiinni. Konepellin avauskahvan takana on piilossa lukitusosa, joka pitää kammeta irti.
Asennusohjeessa virrat kytkettiin konehuoneen puolelle, mutta kytkimme itse suoraan auton omaan sulakerasiaan tyhjiin paikkoihin. CAN-väylän johdot kytkettiin ryöstäjillä asennusohjeen mukaisesti. Fiksumpaa olisi toki kytkeä suoraan pinneihin tai juottamalla, mutta laiskuus ja iltamyöhä iski tässä kohtaa.
Lopuksi koodattiin koukku taas VCDS:llä asennusohjeen mukaisesti.
Superbin vanteet ovat kyllä melkoisen työläät pitää puhtaana. Ahtaita koloja täynnä. Pitänee hankkia jonkinlainen pulloharja, millä nuo ulkoreunan sisänurkat ja vähän sisempänä olevat kulmikkaat reijät saa hinkattua puhtaaksi…
Superbissa oli alkuperäisenä Bolero-soitin (RCD-510), joka ei sisällä navigaattoria. Koska autossa on kuitenkin BT-sarja, joka kaappaa puhelimen etäkäyttöön eikä Nokia Maps tai vastaava karttapalvelu pääse käyttämään nettiä, oli navigointi vähän hankalaa. Siispä ei muuta kuin tilalle etsimään navigaattoriversiota. Skodassa tämän nimi on Columbus (RNS-510). Kun Bolerossa on kuuden levyn sisäinen CD-vaihtaja, on Bolerossa DVD-soitin ja sisäinen 30 gigan kiintolevy karttoja ja musiikkeja varten. eBaystä löytyi sopiva vähän käytetty laite kohtuu hintaan, joten sellainen tilaukseen. Parissa päivässä laite tulikin ja oli ainakin päällisin puolin kuin uusi ja pakattu todella hyvin. Mukana tuli myös GPS-antenni… ei orggis, mutta ihan käypä antenni, jollaisia on ollut tapana asennella kojetaulun sisään ja joskus päällekin.
Aloituskuvassa Boleron ympäriltä on jo kammettu kehys irti. Lähtee siis ihan varovasti jostain reunasta vääntämällä ja sen jälkeen vain määrätietoisesti nyppäämällä. Kuvassa näkyvien reikien kohdalla on metalliset klipsit, jotka pitävät kehikon paikallaan.
Soittimen (tai miksi sitä pitäisi kutsuakaan) koti. Alareunassa näkyy matkustajan airbagin merkkivalon johto. Jos virrat käyttää päällä ilman, että valo on kiinni, jää airbagin vikavalo palamaan kunnes vikakoodit on nollattu. Soittimen liittimet irtoavat kun vääntää alareunasta salvan auki.
GPS-antennin asennukseen saa paljon lisätilaa kun nyppää puhaltimen ritilät pois. Lähtevät ihan ulospäin vetämällä. Virallisten ohjeiden mukaan pitäisi käyttää koukkua, joka työnnetään ritilöistä sisään ja vedetään sisempää n. 15 cm syvyydeltä suuttimen takareunasta, mutta lähti se ilman mitään työkalujakin. Alakautta on helppo vapauttaa myös valoisuustunnistin, jonka reijän kautta suunniteltiin vietävän GPS-antennin johto kojetaulun sisään. Monet vakuuttelivat GPS:n toimivan ihan hyvin kojetaulun läpikin, mutta päätettiin nyt varmuuden vuoksi tuoda se ihan kojetaulun pinnalle.
Jälkimmäisessä kuvassa antenni paikallaan valoisuustunnistimen etupuolella. Tunnistimen kuoresta veistettiin kulmasta pieni pala, josta johto mahtui sisään.
Ja sitten Columbukseen piuhat kiinni ja käyntiin (kuvassa vielä väliaikaisasennus, jossa GPS:n piuha tulee tuolta sivusta). Aluksi oli ongelmana, kun eivät äänet toimineet. Tiedossa oli, että autoa pitää hieman koodailla VCDS:llä, mutta äänien puuttuminen oli pieni yllätys. Hieman Googlettelua vaati, että tajusi valita autoon Volkswagen Sound Systemin Skoda Sound Systemin tilalle. Tämän kun valitsi, niin äänet alkoivat kuulua kajareista. Myös CAN-väylän ohjainlaitteelle piti koodata navigointi aktiiviseksi.
Myös mittaristoon ilmestyi lisää herkkuja Columbuksen lisäämisen jälkeen. Ylärivillä näkyy ajoilmansuunta koko ajan kellonajan vieressä ja näyttöön saa myös kompassin, sekä navigoinnin aikana ajo-ohjeita ja etäisyys- yms. tietoja. eBay-ostoksen kartatkin vaikuttivat olevan melko tuoreet (kartat olivat sisäisellä kiintolevyllä, DVD:tä ei mukana tullut).
Finnish 
English