Category Archives: Uncategorized

Look who’s back!

Jetta pääsi vuosien jälkeen sisätiloihin! Syncro-kelit lähestyy, koitetaas jos sais vuosien jälkeen Jettaan leiman.  Jetta jäi vuosia sitten seisomaan, kun kytkin antautui, eikä ollut aikaa eikä intoakaan pistää kuntoon. Nyt jostain löytyi hiukan kipinää, uusi kytkinpaketti on hommattuna ja jarrutkin on tarkoitus uusia.

Ei kellään olis tiedossa Flairin, eli isoja puskureita?

Alla vielä kuva missä jamassa Jetta oli pari kuukautta sitten.

Jetta kuvattuna 2014 elokuun puolivälissä.
Jetta kuvattuna 2014 elokuun puolivälissä.

Palvelu pelaa

Täytyypä vaihteeksi hiukan kehua Kankaanpääläistä palvelua. Kaivoin talven jäljiltä painepesurin esiin vain todetakseni, että paineletkuun oli jäänyt talveksi vettä ja letku oli haljennut. Säntäsin paikalliseen Rautiaan ostamaan uutta letkua, mutta sielläpä myyjä ei yrittänytkään väkisin myydä uutta letkua vaan kehotti menemään hydrauliikkaliikkeeseen korjauttamaan vanha. Itsekin vasta siinä kohtaa tajusin, että niin, mikäpä ettei sitä olisi korjatakin voinut. Ahneempi kauppias olisi varmasti yrittänyt kaupata uutta letkua eikä oikeasti neuvoa asiakkaalle mikä on järkevin temppu lauantai-iltapäivällä kun auto pitää saada pestyä.

No, ei muuta kuin takaisin kotiin, letku irti ja Hydropojille, missä Mika korjasi letkun muutamassa minuutissa, hinta 6 euroa. Kotiin, letku paikalleen ja auton pesu. Koko hommaan alusta loppuun alle tunti. Paljonkohan olisi mahtanut oikein maksaa kokonaan uusi letku…?

Letkun lisäksi oli sitten muutakin hajonnut, letkussa kiinni ollut turbosuutin ei toimi ihan niinkuin viime kesänä…

Kärscherin turbosuutin oli talven pakkasilla kokenut kovia...
Kärscherin turbosuutin oli talven pakkasilla kokenut kovia…

No, pääasia että Superb on nyt pesty ja voi ottaa tuosta myyntikuvat…

 

Audi TT Parabolit

Viime viikolla kaivoin varaston syövereistä TT:stä jääneet vanteet. Niille oli jäänyt käyttökelpoiset nastarenkaat ja piti ne siirrellä Superbin vanteille. Alla muutama kuva Paraboleista. Yllättävästi keskimerkeistä muutama on hapettunut aika pahasti, muuten vanteet tuntuvat olevan vielä OK kunnossa. Myyntiin vai johonkin projektiin alle?