Pekka mietti että eipä hitsata tällä kertaa kattopeltiä ollenkaan kun kerran muitakin keinoja on olemassa… kuvassa näkyy aine jolla luukku tultaisiin kattoon kiinnittämään: 3M:n valmistamaa koriliimaa, tällaisella tavaralla ne uudet autotkin kasataan.

Ensin pitää kattoon tehdä luukun mentävä reikä (lasiluukku siis hyvänä sapluunana). Korisaha on kätevä vehje näissä puuhissa. Luukun reijän reunukset hiotaan pellille.

Tässä sitten se toinen puolisko. Projektin varsinaisesta luovuttaja-autosta ei tässä ollut apua sillä kolaroidun taxfree -auton kattokin oli kokenut kovia. Niinpä kattoluukun osia kohlittiin vähän joka puolelta ja jotain hiluja jouduttiin ostamaan uutenakin. Taitaa luukussa olla kaikkiaan kolmen eri lasikattoluukun osia.
Tähän kuvassa näkyvään puoliskoon kiinnitetään sitten kattoluukun mekanismi ja muut hilut. Myös tästä hiotaan reuna peltikirkkaaksi. Hiottu osa on siis luukullisen katon kattopeltiä jota jätetään tähän kehykseen vajaa kahden sentin siivu ympäri luukun.

Ja sitten liimaamaan. Koriliima on jo levitettynä peltipuhtaalle pinnalle. Takareunaan laitettiin vielä tavallista liimasilikonia eli ”sikaa”.

Sitten nostetaan kehikko alakautta kohdalleen. Pellille hiotut pinnat siis liimataan kiinni toisiinsa. Varmistetaan että liima pursuaa joka puolelta yli ja levitellään sitä vielä sopivasti. Puristimissa ei säästelty. Kolmosen katto (ja luukkukin siis) on inan verran pyöreämpi mutta hyvin kakkosen katto antaa myöden.
Kuivuttuaan koriliima on todella kovaa eikä sitä hio paljon muulla kuin kunnon koneilla joten sentään hirveästi ei sovi sutata.

Alapuolelta hitsataan vielä reunat kiinni tuonne…ööh ovikarmikohan tuo nyt sitten on. Myös kuvassa näkyvä katon tukirauta jouduttiin myöhemmin vaihtamaan, luukullisessa katossa se on matalampaa mallia.

Tässä sitten luukku kasailtuna. Luukku on kaksitoiminen, eli sen saa katon sisään menon lisäksi nousemaan takareunastaan ylös ”spoileriksi”. Tietysti sähköllä 🙂

Ja sama altapäin. Kuvassa näkyy myös luukkua liikutteleva moottori. Omituista oli että kaikissa kolmessa varaosaluukussa oli mekanismissa sanomista kuskinpuoleisissa ohjureissa joita jouduttiin siis korjailemaan uusilla osilla.
Verhoilun kanssa tulee vielä joskus askartelemista…

Vielä yksi kuva luukku suljettuna. Hienosti istuu. Näitä ei ole Suomessa kovin montaa.

Tässä vielä yksi kuva koko kattoluukkupaketista irrallaan.

Iskarin yläpää oli kohdallaan joten ei tarvinnut muuta kuin vaihtaa aisan etupää. Edellisessä postauksessa näkyvä sininen ”korjauspala” piti ensin vaihtaa mutta tarkemmassa tarkastelussa paljastui että sitäkin oli jo joskus kolhittu. No, ei muuta kuin Valmetti käyntiin ja mäeltä toinen hylsy tallin eteen ja virheetön pala siitä. Kuvassa etukulma jo paikalleen hitsattuna.

Tässä vielä sisältäpäin sama etukulma korjattuna. Kolarikorjaus olikin oikeastaan siis aika pikku juttu…

Ensin hankitaan sopiva kakkoskorinen. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui suht. ruosteeton, etukulmasta lievästi mällätty ’88 GT (kuva hiukan huono…) Ja mikä parasta, autosta on jo valmiiksi purettu ylimääräinen tekniikka pois.

Ja koska tavoitteena on modernimmalla tekniikalla varustettu auto, pitää hankkia uudempi tekniikka 🙂

Kuten kuvista näkyy, on tosiaan kipua joka puolella. Tästä piti ottaa cooleri Ventoon (mk2:een ei mk3:en cooleri oikein sovikaan) mutta coolerissakin oli pikku osuma. Vanteet sentään olivat virheettömät.